maanantai 11. marraskuuta 2019

Ekokompassi rantautui SUHKille


Vuoden 2019 teemaksi valittiin reilu vuosi sitten ”Vihreä SUHK”, jonka tavoitteena oli rakentaa vähemmän ympäristöä kuormittava yritys sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Sparraajaksi valittiin Ekokompassi, joka on Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien kehittämä ympäristöohjelma. Ohjelma menee lyhykäisyydessään niin, että ekokompassin konsultti hahmottaa yrityksen nykytilanteen ja arvion perusteella luodaan yrityksen tavoitteet ja toimintasuunnitelma. Toimintavuoden lopussa ulkopuolinen auditoija käy läpi yrityksen toimenpiteet ja antaa hyväksytystä läpiviennistä sertifikaatin. Ohjelma jatkuu vuosittaisella raportoinnilla sertifioinnin jälkeenkin.

Suomen Urheiluhierontakeskuksen ensimmäisen vuoden ympäristöohjelman pääpainot ovat vastuullisissa hankinnoissa, lajittelussa ja asiakkaiden sekä henkilökunnan polkupyörällä liikkumisen parantamisessa.
Hankinnoissa olemme siirtyneet biohajoaviin pesuaineisiin ja tiskiaineisiin (Ecover, Ecodoo). Tilaamme hierontarasvat isoimmissa purkeissa, jotta muovijätteen määrä olisi mahdollisimman vähäinen. Tavoitteena on myös siirtyä täysin biohajoaviin mukeihin ja kannustaa asiakkaita ottamaan hoitojen jälkeen vettä omiin pulloihinsa.
Jokainen toimipaikka lajittelee roskansa kiinteistön mahdollisuuksien mukaan. Jos mahdollisuudet ovat olleet huonot, niin olemme olleet yhteydessä kiinteistöön ja toivoneet parempia kierrätysmahdollisuuksia.  Siivousyritys lajittelee nykyisin kaikki paperijätteet ja tätä varten olemme hankkineet pienen sekajäteroskakorin muulle jätteelle jokaiseen hoitohuoneeseen. Logistiikassa olemme olleet yhteydessä vuokranantajiin ja toivoneet, että saisimme jokaiseen toimipaikkaan paremmat pyörätelineet.
SUHK haluaa erityisesti kiittää vapaaehtoisia ekovastaavia, jotka ovat olleet viemässä uudistuksia läpi omissa toimipisteissään:

SUHK Kamppi – Iida Viitanen
SUHK Käpylä ja SUHK Suomenoja – Tuomas Hämäläinen
SUHK Espoonlahti – Mikko Ojala
SUHK Leppävaara – Marko Kaarne
SUHK Tapiola – Essi Markelin

Suomen Urheiluhierontakeskus ja muut tämän vuoden Ekokompassilaiset saivat sertifikaattinsa Helsingin kaupungintalolla 2.10.2019. Jakajana oli apulaispormestari Anni Sinnemäki, joka piti puheen tilaisuuden alussa.  
Helsingin kaupungin tiedote sertifikaateista löytyy täältä: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunkiymparisto/ekokompassi-021019?pd=v
Voimme lämpimästi suositella Ekokompassin myös muille p&k-yrityksille.

Ei kommentteja: