sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Hieroja maailmalla!

Monet asiakkaistamme ehkä ovat jo huomanneet, että Suomenojalta on jo jonkin aikaa puuttunut yksi pidetty naamataulu :) Nimittäin Fysioterapeutti Teemu Honkanen on ollut viime syksystä saakka tutkailemassa maailman menoa ja aikomuksena on jatkaa pallon tallaamista aina tulevalle keväälle saakka. Teemulla on matkallaan missio, josta hän mielellään kertoilee kaikille meille näin blogin välityksellä.

Nyt siis kaikki Teemun kuulumisista kiinnostuneet HUOM! HUOM! Blogin yläkulmaan on ilmestynyt välilehti "Hieroja maailmalla", jota klikkaamalla voit seurata Teemun kuulumisia, sekä edesottamuksia hänen tutustuessaan muiden kulttuureiden hierontatapoihin.

Näillä näkymin Teemu on palaamassa fysioterapia hommiin joskus vapun jälkimainingeilla, mutta sitä ennen mukavia lukuhetkiä kaikille!


Ei kommentteja: