perjantai 12. lokakuuta 2018

SUHK Roosa nauha

Fysioterapia, lymfaterapia ja liikunta rintasyövän hoidon jälkeen

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä ja vuosittain Suomessa todetaan noin 5000 uutta rintasyöpätapausta. Rintasyöpää esiintyy yleisimmin yli 45-vuotiailla naisilla, mutta sairaus koskettaa myös tätä nuorempia. Miehillä rintasyöpää esiintyy vielä hyvin harvoin, mutta tapaukset ovat lisääntymässä. Yli 90 % potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.
Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta sekä syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Tänä vuonna Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 12.10.2018. Roosa nauha -päivän kunniaksi halusin kirjoittaa mahdollisista rintasyövän hoidon jälkeisistä ongelmista sekä siitä, miten fysioterapiasta, lymfaterapiasta ja oikeanlaisesta liikunnasta voi saada apua näihin ongelmiin.

Fysioterapeuttina ja lymfaterapeuttina olen kohdannut useita rintasyöpään sairastuneita naisia (ja yhden miehenkin) kohta 13 vuotisen työurani aikana. Yleisin syy näihin kohtaamisiin on ollut heidän sairastumisensa myös lymfaödeemaan rintasyöpäleikkausten, imusolmukkeiden poiston ja sädehoitojen seurauksena.

Lymfaödeema eli lymfaturvotus syntyy silloin, kun imusuonisto vahingoittuu paikallisesti esimerkiksi syövän hoidon seurauksena, eikä sen kuljetuskapasiteetti enää riitä poistamaan kudoksesta sille tarkoitettua neste-, valkuaisaine- ja solukuormaa. Lymfaödeema on alueellinen, mutta krooninen ja useimmissa tapauksissa etenevä sairaus. Jos lymfaödeemaa ei hoideta asianmukaisesti, saattaa se johtaa lymfaödeeman III-vaiheeseen eli tilanteeseen, jossa turvonneen alueen mittasuhteet ovat luonnottoman suuret eikä kudoksen normalisoiminen enää onnistu. En missään nimessä halua kuitenkaan pelotella ketään. Merkittävä osa syöpähoidon läpikäyneistä henkilöistä on latenssivaiheessa lopun ikäänsä, ts. imusuonisto on vahingoittunut, mutta sen kapasiteetti on kuitenkin riittävä. Tätä kutsutaan lymfaödeeman 0-vaiheeksi eli imusuonisto on vahingoittunut syöpähoitojen seurauksena, mutta turvotusta ei vielä ole havaittavissa. Nykyään myös vartijaimusolmuketutkimus mahdollistaa sen, ettei imusolmukkeita poisteta turhaan. Jos vartijaimusolmuke tai -solmukkeet ovat puhtaat, voidaan loput solmukkeet jättää rauhaan. Tällöin riski lymfaödeeman syntymiselle on varsin pieni.



Lymfahoidon Kokonaisuus –terapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan eri syistä syntyneitä turvotuksia ja niiden seurauksia sekä vaivoja tai sairauksia, joiden yhtenä oireena on turvotus. LYKO-terapia koostuu manuaalisesta lymfaterapiasta, kompressioterapiasta sekä liike- ja ihonhoidosta. Lymfaödeemaa hoidettaessa aikainen lymfaterapian aloittaminen tuottaa parhaimmat hoitotulokset, mutta myös pitkälle edenneissä tapauksissa (lymfostaattinen elefantiasis eli lymfaödeeman III vaihe) voidaan turvotusta aina vähentää.
Rintasyöpää sairastaneilla, joilta on poistettu kainalon imusolmukkeita, voi esiintyä lymfastrangeja eli kovettuneita imusuonia. Ne tuntuvat yleensä narumaisena kiristyksenä kainalon tai koko yläraajan alueella. Niitä voi esiintyä myös vartalolla. Lymfastrangit voivat aiheuttaa mm. olkanivelen liikerajoitusta ja yläraajan kipua. Asiaan perehtynyt fysioterapeutti/lymfaterapeutti voi avata niitä manuaalisella käsittelyllä ja ohjata asiakasta myös itse avaamaan ne.
Nivelten ja pehmytkudosten normaali toiminta luovat edellytykset myös imusuoniston optimaaliselle toiminnalle ja nesteen liikkumiselle kudosten soluvälitilassa. Hyvä lihaspumpputoiminta edistää virtausta niin veri- kuin imusuonissa. Toisaalta turvotus heikentää nivelten liikkuvuutta ja sidekudosrakenteiden liikkumista toisiinsa nähden. Faskiamanipulaatiolla pyritään normalisoimaan sidekudosrakenteiden toiminta ja liikkuvuus, millä voi olla huomattava vaikutus imusuoniston toimintaan ja lymfaturvotuksen vähenemiseen. Myös kiristävien arpien käsittely on tärkeää siinä vaiheessa, kun haava on hyvin parantunut. Käsittelyn tarkoituksena on irrottaa arpikudosta alustastaan, parantaa arven ja yläraajan liikkuvuutta sekä vähentää mahdollista kipua.

Liikunnalla on todettu olevan merkitystä rintasyövän ehkäisyssä ja sen uusiutumisen ehkäisyssä. Se aktivoi lymfavirtausta edistävän lihaspumpun toimintaa. Se lisää myös toimintakykyä ja elämänlaatua. Liikunnan intensiteetti ja kesto määräytyvät henkilön kunnon ja voimien mukaan. Liikunta aloitetaan rasitusta vähitellen lisäämällä ja omaa kehoa kuunnellen. Rintasyöpäleikkauksen jälkeiset hoidot saattavat kiihdyttää luukatoa ja lisätä murtumariskiä. Näitä voi ehkäistä harrastamalla luuta vahvistavaa liikuntaa, esim. kävelyä, kuntosaliharjoittelua ja erilaista ryhmäliikuntaa. Lymfaödeemaan sairastuneen kannattaa käyttää liikunnan aikana kompressiotuotteita. Vesiliikunta ja uinti ovat lymfaturvotukseen hyvin soveltuvia liikuntamuotoja, sillä veden tuottamalla paineella on sama vaikutus kuin kompressiohoidolla. Myös painonhallinnalla voidaan vaikuttaa lymfaturvotukseen, sillä rasvakudoksen väheneminen edistää imusuoniston toimintakykyä.

Rintasyövän ennustetta parantaa sen varhainen toteaminen. Siksi haluaisinkin näin Roosa nauha -päivänä haastaa jokaisen tutkimaan omat rintansa kerran kuukaudessa. Omatarkkailemalla oppii tuntemaan rintansa ja huomaa, jos niissä tapahtuu muutoksia. Kaikkia syöpäkasvaimia ei löydetä tällä tavalla, mutta rintojen omatarkkailu on tärkeä osa omasta terveydestään huolehtimista. Tavallisimpia rintasyövän oireita ovat kyhmy, ihomuutokset tai ihon vetäytyminen. Rinnan muoto voi muuttua tai nänni voi vetäytyä sisään. Myös eritys nännistä tai turvotus rinnassa voivat olla oireita rintasyövästä. Tyypillinen rintasyöpään viittaava löydös on kiinteä kyhmy, joka voi löytyä myös kainalosta. Useimmissa rintasyöpätapauksissa havaittu kyhmy on ollut kivuton.
Lisätietoa omatarkkailusta www.tunnerintasi.fi


fysioterapeutti/lymfaterapeutti (LYKO) Jaana Torri, SUHK Käpylä
jaana.torri@suhk.fi

SUHK Ajanvaraus



Lähteet:
https://roosanauha.syopasaatio.fi/tietoa-kampanjasta/miten-roosa-nauha-auttaa/
Tom Väisänen, 2015, Syövän hoidon jälkeinen lymfaturvotus ja sen hoito.
”Rintasyöpä – kuntouttamisen tukeminen” -koulutus (2017)
HUS, Rintasyövän jälkeinen lymfaturvotus ja sen hoito Syöpätautien klinikan fysioterapiassa

Ei kommentteja: