torstai 26. syyskuuta 2013

Anna Sell, Kivenlahti

Anna Sell on syyskuun uutiskirjeen haastateltavana. Kivenlahdessa toimiva Anna on synnynnäinen Kauklahtelainen, joka pitää luonnosta, koirista ja pitkistä vaelluksista!

H:Tervetuloa Anna! Miten kesäsi on mennyt?
AS: Oikein leppoisasti, kiitos kysymystä! Olen käynyt koirani kanssa pitkillä puistokävelyillä ja nauttinut kauniista kelistä.
H:Sehän kuulostaa hyvältä. Mitä harrastat muuten vapaa-aikanasi?
AS: Olen vuodesta -97 asti ollut partiossa. Olen vieläkin mukana, vaikka meitä on aikuisikäisiä Kauklahden lippukunnassa aika vähän. Minä tykkään siitä edelleen tosi paljon, mutta aika on sellainen joka vähän rajoittaa.
H:Miten koet että partio on vaikuttanut sinuun ihmisenä?
AS:No, olen aina pitänyt luonnosta hirveästi ja partion kautta olen oppinut perusasioita miten luonnossa tulee liikkua.  Lisäksi se on opettanut hyviä elämänarvoja: miten muiden ihmisten kanssa toimitaan ja miten luontoa kuuluu kunnioittaa. Kavereita olen saanut partiosta paljon, ja pidämme edelleen yhtä.
H:Olen kuullut että opiskelet töiden ohella myös toimintaterapeutiksi Metropoliassa. Mitkä ovat suunnitelmat sen suhteen?
AS: Kyllä, aloitin tämän vuoden tammikuussa ja pitäisi valmistua keväällä 2016. Toimintaterapeutti ajattelee ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa ja auttaa potilasta niin, että potilaan arkipäivästä tulisi mahdollisimman normaali vaivasta riippumatta. Näen, että toimintaterapeutin opinnot tukevat myös urheiluhierontaani, koska pystyn ymmärtämään vaivaa laajemmin.
H:Varmasti näin! Puhutaan vähän urheiluhieronnasta. Mistä pidät ammatissa eniten?
AS: Tavallaan siitä, että pystyy sillä mitä itse tekee auttamaan toista tosi paljon ja kun näkee sen tuloksen! Varsinkin ihmiset, jotka käyvät sinulla pidemmän jakson ja todistat sen mitä niille tapahtuu. Pidän siitä että pystyy aika pienilläkin jutuilla korjaamaan sellaisia vaivoja mitä asiakkaalla on aina ollut.
H:Entäs kuinka usein kaverit ja perheenjäsenet kysyvät pientä hierontaa vapaa-aikanasi?
AS: Tosi usein kuulee että ota 5 minuuttia. Olen kyllä hyvä sanomaan ei, tosin äidille ei ikinä kehtaa.
H:Ei tietenkään.. Miten kuvailisit EUHKia kolmella sanalla?
AS: Asiantunteva, hauska ja välittävä.
H:Entäs itsesi?
AS: Positiivinen, avoin ja sinnikäs.
H:Sitten tärkeisiin kysymyksiin! Jos sinulla olisi rajattomasti rahaa, niin mitä ostaisit ensimmäisenä?
AS: Hmmm, ehkä oman asunnon. Ei sen tarvitse olla mikään luksuslukaali, mutta kiva kaksio jostain. Sitten se olisi ihan oma, ja sen voisi muokata täysin oman makunsa mukaan. Nykyinen 10 neliön huone on hyvä vertailukohde.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tavattoman taitava hieroja ja miellyttävä persoona. Suosittelen.