Vappu lähestyy jo ja samalla myöskin se ajankohta, kun fysioterapeutti Teemu Honkanen palailee maailmalta Suomenojan toimipisteeseen. Malttakaa siis vielä hetki! Teemua odotellessa tulee teille vielä kertauksena luettavaksi Teemun Hieroja maailmalla-Blogin osuudet. Palautteen mukaan kaikki eivät ole tekstejä blogissa huomanneet, joten nyt varmasti tulevat näkyville, kukin tekstiosio kerrallaan!
Fysioterapeutti Riitta Vesanen on jäämässä pian äitiyslomalle Suomenojan toimipisteestä. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan korvaamaan fysioterapeutti vajetta mm. Kivenlahden Niina Krusbergin voimin. Mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään tulevana syksynä äitiyslomalta palailee myöskin Terhi Antikainen.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Kuvia Suomenojalta
Tässä muutamia kuvia uudistuneesta Suomenojan toimipisteestä! Pientä viilaamista riittää vielä, mm. vastaanotto odottaa uudistusta odotustuoleihin ja kuten kuvasta näkyy ovat Jukkupalmut tulleet tiensä päähän. Pyrimme uudistuksilla parantamaan sekä asiakkaiden, että työntekijöidemme viihtyvyyttä. Oletteko muuten tutustuneet jo jokaisen toimipisteen vastaanottotiloihin ilmestyneisiin kahvikoneisiin?
torstai 21. maaliskuuta 2013
Pääsiäisen aukioloajoista
Olemme avoinna myös pääsiäisviikonloppuna! Tarkemmat vapaat ajat näet ainakin webbisivuiltamme tai soittamalla toimipisteisiin. Hieronta-aikoja löydät pääsiäisviikonloppuna pe-ma välillä kaikista toimipisteistämme.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Vahvistuksia Vapuksi
Kiitokset lukuisista yhteydenotoista rekrytoinnin puolelle! Yksi hakemus pomppasi kuitenkin täysin ylitse muiden =) Ei sillä ettäkö siinä olisi ollutkaan mitään epäselvää, mutta Tervetuloa takaisin fysioterapeuttimme Honkasen Teemu! Näillä näkymin Teemu palaa maailmanvalloitukseltaan takaisin Suomenojan toimipisteeseen vapun tienoolla 7.5.2013.
Hakemuksia saa toki lähettää edelleen.
Hakemuksia saa toki lähettää edelleen.
Täällä me odotellaan!
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Laita avoin työhakemus meille!
Espoon Urheiluhierontakeskus palvelee tällä hetkellä asiakkaitaan kolmessa eri toimipisteessä. Urheiluhierontaa tarjotaan niin Suomenojalla, Kivenlahdessa kuin Tapiolassakin. EUHK on palvellut vuodesta 2005 lähtien lähes 10 000:tta eri asiakasta, jotka pääosin asuvat Espoon alueella. Hierontoja tehdään toimipaikoissa kuukausittain yli tuhat ja kasvu jatkuu vahvasti vuosittain.
Miksi töihin meille?
EUHK kouluttaa omia urheiluhierojiaan jatkuvasti. Tällä pyrimme siihen että pystymme tarjoamaan asiakkaille entistä parempaa palvelua ja toisaalta tuomme hierojille lisää työkaluja TULES-vaivojen hoitoon. Ammatinharjoittajia EUHK:ssa on tällä hetkellä noin 30 ja tarvetta uusille hierojille on jatkuvasti.
Mikäli olet ennenkaikkea yrittäjähenkinen urheiluhieroja ja omaat halun kehittää itseäsi jatkuvasti olet hakemamme henkilö. Laita avoin hakemus sekä kopio koulutodistuksesta osoitteeseen info@euhk.fi. Kutsumme hakemusten perusteella soveltuvimmat haastatteluun joka pitää sisällään anatomiantentin, sekä hierontanäytteen.
Viime viikolla Kinesioteippaus tuntemustaan kurssilla päivittivät
Suomenojalta: Riitta, Jarno, Marko, Terhi, Riku ja Marjut
Kivenlahdesta: Susanna, Sanna Ja Krisu
Tapiolasta: Timo ja Sari
Ota yhteyttä!
maanantai 4. helmikuuta 2013
Pientä pintaremonttia Suomenojalla
Tämän ja ensi viikon aikana Suomenojan toimipisteessä tullaan tekemään pientä pintaremonttia. Uutta ilmettä saadaan hieman ainakin lattioihin, sekä seiniin. Toimipiste on koko remontin ajan normaalisti auki, joskin hieman pienemmällä kapasiteetilla. Toivomme remontin aiheuttavan asiakkaillemme mahdollisimman vähän häiriötä!
torstai 31. tammikuuta 2013
Uusi GolfKlinikka-kurssi starttaa taas
ÄLÄ KÄYTÄ KESÄÄ KEHITTYMISEEN !!!
Viime vuonna suuren suosion saanut EUHK:n GolfKlinikka starttaa taas Suomenojalla 27.2.2013. Tässä pieni kertaus lyhykäisyydessään, mitä ovat TPI-testaus, sekä GolfKlinikka. Kaikki kiinnostuneet nyt innolla mukaan!
TPI-testi
Golfin kannalta tärkeät fyysiset ominaisuudet, kuten voima, liikkuvuus, lihastasapaino, hallinta sekä ryhti, edellyttävät että kehon eri osat pelaavat hyvin yhteen. Kun keho ei toimi optimaalisella tavalla, nämä ominaisuudet kärsivät ja loukkaantumisriski kasvaa.
Joskus swingin oppiminen ja toistettavuus ei ole kiinni pelaajan kyvystä oppia, vaan kehon fyysisistä rajoitteista, jotka estävät liikkeen puhtaan suorittamisen. Jos esim. rintaranka ei kierry tarpeeksi, backswingin lopusta tulee helposti väkinäinen, mikä vaikeuttaa lyönnin hallintaa. Näin lyönti on hankala pitää "rentona". Fyysisten rajoitteiden kartoittamisessa auttaa golfiin erikoistunut fysioterapeutti sekä TPI-testi.
Joskus swingin oppiminen ja toistettavuus ei ole kiinni pelaajan kyvystä oppia, vaan kehon fyysisistä rajoitteista, jotka estävät liikkeen puhtaan suorittamisen. Jos esim. rintaranka ei kierry tarpeeksi, backswingin lopusta tulee helposti väkinäinen, mikä vaikeuttaa lyönnin hallintaa. Näin lyönti on hankala pitää "rentona". Fyysisten rajoitteiden kartoittamisessa auttaa golfiin erikoistunut fysioterapeutti sekä TPI-testi.
TPI (Titleist Performance Institute) on kehittänyt TPI-testin, jonka avulla voidaan tehokkaasti kartoittaa kehon toiminnassa esiintyviä, golfin kannalta olennaisia ongelmia. Testiin varataan aikaa 45 min, ja saat heti palautteen testissä ilmenneistä ongelmista sekä yksilöllisen harjoitusohjelman niiden korjaamiseksi.
Hinta 90€
GolfKlinikka
GolfKlinikka
GolfKlinikka on golfin fyysisten ominaisuuksien parantamiseen kehitetty harjoituspaketti. GolfKlinikkaan kuuluu 2 TPI-testiä sekä 7 pienryhmäharjoittelutuntia, joissa käydään läpi monipuolisesti golfissa tarvittavia fyysisiä ominaisuuksia, kuten esim. rintarangan liikkuvuutta sekä keskivartalon hallintaa. Jokaisella tunnilla on oma teemansa. Tuntiin kuuluu pieni teoriaosuus, alkulämmittely, edellisen viikon harjoitteiden kertaus, sekä uusien liikkeiden läpikäynti, joka mahdollistaa harjoittelun itsenäisesti.
Harjoittelu tapahtuu 6-10 henkilön ryhmissä. Ohjaajana tunneilla toimii golfiin erikoistunut fysioterapeutti. Ennen 1. tuntia tehdään TPI-testi, jolla kartoitetaan kehon mahdollisia toimintahäiriöitä. Jakson lopuksi tehdään toinen TPI-testi kehittymisen seuraamiseksi.
Harjoittelu tapahtuu 6-10 henkilön ryhmissä. Ohjaajana tunneilla toimii golfiin erikoistunut fysioterapeutti. Ennen 1. tuntia tehdään TPI-testi, jolla kartoitetaan kehon mahdollisia toimintahäiriöitä. Jakson lopuksi tehdään toinen TPI-testi kehittymisen seuraamiseksi.
Hinta: 250 €
Lisätietoa TPI testauksesta sekä Golf Klinikasta Mikko Virtalalta:
mikko.virtala(at)euhk.fi
044-3344355
mikko.virtala(at)euhk.fi
044-3344355
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




